Fortum ja ydinvoima
Fortum ja ydinvoima

Fortum ja ydinvoima

Fortum on Pohjoismaihin, Venäjälle ja Itämeren alueelle keskittyvä johtava energiayhtiö. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä voimalaitosten käyttö ja kunnossapito. Visiomme on olla ensiluokkainen sähkö- ja lämpöyhtiö ja kestävän kehityksen edelläkävijä.

Ydinvoimalla on tärkeä rooli Fortumin ilmastomyötäisessä energiantuotannossa, sillä sähköntuotanto ydinvoimalla ei aiheuta ympäristöön lainkaan kasvihuonekaasupäästöjä. Loviisan ydinvoimalaitoksen sähköntuotannolla vältetään vuosittain noin 6 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt ilmakehään. Ydinvoimalaitoksen käyttö vaatii teknistä osaamista ja tarkkoja turvallisuusmääritelmiä sekä valvontaa.

Fortum ja ydinvoimalaitokset

Loviisan ydinvoimalaitoksen lisäksi Fortumilla on osuus Teollisuuden Voima Oy:n (TVO) Olkiluodon nykyisissä voimalaitosyksiköissä sekä osaomistus Ruotsissa sijaitsevissa Forsmarkin ja Oskarshamnin ydinvoimalaitoksissa. Fortumilla on myös osuus Olkiluotoon rakenteilla olevasta uudesta voimalaitosyksiköstä.

Loviisan voimalaitoksen ny­kyi­sten voimalaitosyksiköiden (Loviisa 1 ja Loviisa 2) reaktorit ovat painevesireaktoreita. Teollisuuden Voima Oyj:n Ol­ki­luo­don voimalaitoksen käytössä olevien voimalaitosyksiköiden (Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2) reaktorit ovat kiehutusvesireaktoreita ja rakenteilla olevan voimalaitosyksikön (Olkiluoto 3) reaktori painevesireaktori.

Lue lisää Loviisan ydinvoimalaitoksesta

Lisätietoja Fortumista www.fortum.fi
 

Tulosta Sivukartta Copyright Fortum 2009